Zakynthos Kreikka

Halvat äkkilähdöt

Äkkilähdöt ovat yleisesti matkayhtiöiden tarjomia matkoja tai lentoja, joiden lähtöpäivä on lähellä. Lähimmillään lähdöt saattavat olla jopa samana päivänä. Vaikka yleisesti äkkilähtöjen mielletään olevan halpa tapa matkustaa, eivät äkkilähdöt ole aina välttämättä halpoja. Esimerkiksi suosituimpien sesonkien aikana äkkilähdöt ovat usein melkein normaalihintaisia ja samoja matkoja on saattanut saada halvemmalla varaamalla matkan reilusti etukäteen.

Kannattaa katsoa myös meidän ajankohtaiset lentotarjoukset.

Milloin äkkilähdöt ovat halpoja

Yleisesti halpoja äkkilähtöjä on tarjolla silloin, kun matkoja on myyty kyseiseen kohteeseen ennakoitua vähemmän. Matkanjärjestäjät tekevät reilusti etukäteen varaukset tietylle matkustajamääräälle hotelleihin ja lennoille, nämä kapasiteetin varaukset tehdään jopa yli vuotta aikaisemmin. Monesti heille on siis parempi myydä äkkilähtöjä halvalla, kuin jättää kyseiset matkat kokonaan myymättä.

Yleisesti esimerkiksi lämmin ja helteinen kesä Suomessa laskee kesän matkojen kysyntää. Muita syitä halpoihin äkkilähtöihin voi olla matkakohteen epävakainen tilanne, esimerkiksi Turkin kohdalla poliittinen ja sotilaallinen epävarmuus on vaikuttanut monesti matkojen myyntiin. Lisäksi sesonkien alku- ja loppuvaiheessa on monesti saatavissa halpoja äkkilähtöjä. Aiemmin myös koronavirus vaikutti voimakkaasti matkustamiseen ja tarjosi tilaisuuden erittäin edullisten äkkilähtöjen löytämiseen. Usein edullisia äkkilähtöjä on tarjolla myös juuri ennen ja jälkeen koulujen loma-aikojen esim. elokuussa heti koulun alkamisen jälkeen.

Miten löydän halvat äkkilähdöt

Kaukana ovat ne ajat, kun halpoja äkkilähtöjä kannatti mennä passin ja luottokortin kanssa kyselemään lentokentälle. Eikä niitä kannata enää etsiä teksti-tv:ltä tai sanomalehdistäkään. Vaan nykyään kaikki halvimmat äkkilähdöt löytyvät internetistä matkatoimistojen omilta sivuilta. Tähän alle onkin listattu linkit matkatoimistojen äkkilähtöihin.

Apollomatkat äkkilähdöt

Aurinkomatkat äkkilähdöt

Ikaalisten Matkatoimisto äkkilähdöt

Nazar äkkilähdöt

Tjäreborg äkkilähdöt

Tui äkkilähdöt

Halvat äkkilähdöt

Tähän alle on listattuna parhaat poiminnat halvoista äkkilähdöistä eri matkatoimistoilta. Listattuna on sekä pelkkiä lentoja, että pakettimatkoja. Halvimmat matkat saattavat loppua todella nopeasti tai hinnat muuttua kysynnän mukaan.

TUi

Pelkät lennot Gran Canaria 7 päivää 8.2., 122€/hlö

Pelkät lennot Turusta Gran Canaria 7 päivää 10.2., 125€/hlö

Pelkät lennot Oulusta Gran Canaria 7 päivää 11.2., 136€/hlö

Tjäreborg

Pelkät lennot Gran Canaria 8 päivää 9.2 115 €/hlö.

Pelkät lennot Gran Canaria 15 päivää 10.2 95 €/hlö.

Hersonissos Kreeta Mediterraneo *** 7 yötä 18.4. 675€/hlö, kun varaus kahdelle hengelle All Inclusive

Jaa tämä tarjous kaverille:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *