Karibian risteily

Karibian risteilyjä edullisesti

Karibian risteilyjä myydään nyt poikkeuksellisen edullisesti. Korona on vähentänyt risteilijöitä ja kurittanut varustamoita. Monet risteilyt peruttiin ja laivoja otettiin pois liikenteestä. Vielä 2021 kesällä ja syksyllä monia risteilyitä peruttiin. Suurimmilla varustamoilla alkaa olemaan taas valtaosa risteilyaluksista käytössä 2022 kevääseen mennessä. Kaikille suurimmille varustamoille on tullut viimevuosina uusia laivoja.

Karibian risteilylaivat ovat kasvaneet vuosi vuodelta suuremmiksi. Maailman suurimpiin kuuluvia aluksia on rakennettu Suomessa. Royal Caribianin Oasis of the Seas on valmistunut Turussa. Kyseinen laiva on nykyään maailman 3. suurin matkustaja-alus. Kaksi suurempaa on myös rakennettu STX-telakan toimesta, mutta Suomen sijaan Ranskassa. Uusien laivojen rakentaminen ja suunnittelu kestää vuosia. Monia laivoja olikin tilattu ennen Koronaa kun risteilyjen kysyntä oli erittäin kovaa. Maailman 6.suurin reisteilylaiva, Costa Toscana valmistui juuri Turusta.

Celebrity Cruises

Aikuiseen makuun sopivat Celebrity Cruises -risteilyt saa nyt erittäin edullisesti. Matkustusaikaa on 31.03.2023 asti. Hintaan kuuluu juomat, internet ja tipit. Näistä kertyy normaalisti varsin suuria summia, varsinkin pidemmillä risteilyillä. Lisäetuna on toinen matkustaja -50 %. Tarjous on voimassa 13.12.2021 asti. Monet kehuvat varsinkin Celebrityn ruokatarjontaa, jota pidetään laadultaan yhtenä parhaimmista. Risteilyillä on vähemmän lapsiperheitä.

Royal Caribian

Royal Caribian on suomalaisten parhaiten tuntema varustamo. Monet Royal Caribianin suurimmista laivoista on rakennettu Suomessa. Nyt saat parhaimmillaan 450 euron alennuksen kokonaishinnasta ja lisäksi 30 % alennuksen jokaisen matkustajan risteilystä. Royal Caribianin risteilyt ovat usein keskihintaisia ja laivat ovat laadukkaita.

Jaa tämä tarjous kaverille:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *